SAnna Huoman
Sosionomi AMK, yhteisöpedagogi AMK, neuropsykiatrinen valmentaja
Olen Nepsy Karusellin tirehtööri Sanna. Olen työskennellyt yli 20 vuoden ajan sosiaalialalla, ja suurimman osan tästä ajasta olen keskittynyt työskentelemään neurokirjon asiakkaiden parissa. Nepsy Karuselli täyttää vuonna 2024 seitsemän vuotta ja olen tämän ajan tuottanut neuropsykiatrista valmennusta sekä KELAn kuntoutuspalveluja 16-29-vuotiaille nuorille. Olen myös työskennellyt koko työurani ajan lastensuojelun parissa ennaltaehkäisevässä työssä, lastensuojeluyksiköissä sekä lastensuojelun perhehoitajana.
Painotan työssäni ratkaisukeskeisyyttä, positiivisuutta sekä lämpimiä ja aitoja kohtaamisia, huumorin muistaen. Uskon, että asiakkaani ovat itse elämänsä asiantuntijoita, ja minun tehtäväni on kulkea rinnallasi hetken aikaa tukien sinua matkallasi kohti omannäköistä elämää.
Työskentely kanssani on usein toiminnallista ja yhdistelen mielelläni erilaisia oppimiani menetelmiä yksilölliseksi kokonaisuudeksi, joka palvelee sinua parhaiten. Työskentelyssä käytän eläinavusteisia menetelmiä, erilaisia kortteja ja tehtäviä ja halutessasi voimme hyödyntää myös Voimauttavan valokuvan menetelmää, jota olen myös opiskellut